sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Viikon neljä tärppiä




1. Yleinen olotila. Viikko on mennyt kyllä hieman kaksipiippuisissa fiiliksissä. Alkuviikon jaksoi painaa hyvin koulussa ja hieroessa, mutta keskiviikkona alkoivat mystiset huonovointisuudet ja nyt sitä maataankin sängyn pohjalla TAAS. Ei viime kerrasta ole kuin muutama hassu viikko.. Viime kertainen lääkäri ehdotti menemistä Helsinkiin asti jos haluaisin saada parempia tutkimuksia siihen miksi olen kerran kuukaudesssa kipeä. Tottakai ammattini altistaa todella paljon, mutta miksi en ollut syksyllä tässä kunnossa kun hommat alkoivat? Jos jollakin on mitään hajua mikä piru minua vaivaa nii tell me!

2. Liikunta. Pääsin taas sairasteluiden jälkeen takaisin ruotuun, hyvään urheilun makuun. Tuntuu ahistavalta, ärsyttävältä ja epätoivoiselta lähteä taas parantumisen jälkeen nostelemaan kuntoa - liekkö monetta kertaa jo tänä vuonna.. No jokatapauksessa, joukkueen kanssa saimme kesäksi ilmaisen rautojen nostelupaikan joka on kyllä todella hyvä! Joensuun Areena tarjoaa mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen urheiluun, mutta näin keväällä aukioloajat ovat supistuneet yhteen-kahteen kertaan kuukaudessa. Uudelle kuntosalille oli siis tarvetta! Ihan erilainen fiilis on treenata uudessa paikassa ja saa vähän lisäpuhtia uusista laitteista kuin yleisestä menosta :-) Vedettiin viikko sitten sunnuntaina joukkuekaverin kanssa vielä kyykyissä maksimeita, mutta kohta pitäisi alkaa herkistelemään - nimittäin alkava kausi alkaa koputtelemaan jo nurkan takana! Kauden aikana pitää pyrkiä silti pitämään voimatasoja yllä, ei saa antaa kropan lyssähtää sillä se näkyy parhaiten itse pelissä kun ei enää juoksu kulje tai jaksa viskoa palloa. Treenit on siis kulkenut hyvin, katsotaan miten ensi viikko menee pääsenkö ollenkaan mitään tekemään..

3. Koulu. Sinne vain ovat kahdeksan kuukautta hurahtaneet, vielä yksi kuukausi edessä ja hierojan ammattitutkinnon paperit toivottavasti kourassa! Meneillään on loppurutistus, on nimittäin viimeisille viikoille ahdettu sen verran hommaa että huhheijaa. On yritystehtävän palautus, neljä erilaista koetta, kaksi erilaista näyttöä ja itse asiakashierontoja.. Pakko jaksaa painaa vielä viimeiset viikot, ja erityisesti nauttia viimeisistä hetkistä! Tämän 9kk aikana olen oppinut hieromaan perikotaisesti, suorittanut kinesioteippauskurssin ja urheiluteippaus kurssin! Aion haalia vielä monen monta uutta erilaista kokemusta ja kurssia jotta omistaisin rikkaamman ammatin terveys-hyvinvointi-liikunta alalta :-)

4. Tyylini. Perinteinen sovituskoppi napsaisu päivän rytkyistä. Tykkään todella paljon pukeutua mahdolisimman rennosti. Puin ensimmäistä kertaa farkut (tai no legginsit..) vasta 9-luokalla. Sitä ennen pukeuduin oikeastaan kollareihin, löysiin vaatteisiin, huppareihin yrittäen peitellä niin vartaloani kuin itseäni. Onneksi tilanne on kasvattanut, ja nykyisin nautin olostani parhaiten silloin kun tiedän ettei minun tarvitse pukeutua ketään varten näyttääkseni enemmän joltain toiselta kuin olen. Mekot ja hameet ovat vieläkin itselle aikamoinen kynnys pukea päälle, mutta hiljalleen vaatekaappiin on tullut muutamia naisellisempia kappaleita. Korkokenkiä olen tasan kerran kunnolal pitänyt ja se oli ylioppilaspäiväni. Tykkään kyllä joskus laittautua ja pukutua vähän naisellisemmin, ylväämmin tai asiallisemmin. Mutta miksi muuttamaan omaa tyyliään johonkin toiseen suuntaan jos ei tunne sitä omaksi? Muistan kun muutama vuosi sitten tänne olin kirjoitellut etten tiedä minkälainen oma tyylini on, ja hainkin sitä aika paljon - hieman ehkä vieläkin. Tyylini on yksinkertainen, rento ja erilainen. Tykkään hieman poikamaisista vaatteista kun taas välillä hipihtävämmistä, jokainen päivä on vaatteiden saralla erilainen. Ennen peittelin vartaloani, nykyisin kohtaan peilikuvan ja sisällön avoimin mielin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti